
Tervetuloa Nokimäättään!

Hei ja tervetuloa Nokimäätän Suomenhevostilalle, este- ja kenttäpainoitteisia suomenhevosia kasvattavalle tilalle. Olemme virtuaalitalli ja tiluksemme sijaitsee keski-Suomessa noin 50 km Kuopiosta. Parempia tiloja saa hakea; kaksikerroksinen päärakennus, 30 hevosen talli, suuret laidunalueet, runsaasti tarhoja, hehtaareittain omaa metsää, maastoesteratoja, huippulaadukas estekalusto jne. Tämän paikan löytäminen ei ollut helppoa ja jouduin tarjoamaan tästä unelmatilasta suuren määrän rahaa. Myös jälleenrakentaminen ja korjaustyöt ovat verottaneet hieman säästöjäni mutta olen iloinen nyt sanoessani, että kaikki tilalla on valmista.
Ja sitten vähän lyhyttä historiaamme. Nokimäätän Suomenhevostila lähti liikkeelle innostuessani suomenhevosiin elokuussa -08, jolloin perustin ensimmäisen suomenhevostallini Väkivahvan, joka kasvattaa koulu- ja yleispainoitteisia suomen(pien)hevosia. Huomasin joulukuun -08 alussa, ettei minulla ollut ollenkaan estepainoitteista hevosta koko tallissa ja koska kaikki tallipaikat oli jo varattu päätin perustaa uuden tallin, joka olisi pyhitetty vuorostaan este- ja kenttäpainoitteisille suomenhevosille. Kysellessäni ht.netissä sain tarpeeksi varmuutta ruveta perustamaan tallia. Aivan ensimmäiseksi mietin nimeä ja päähäni putkahtakin kolme nimeä; Jokitorppa, Okaniemi ja Nokimäättä. Sanomattakin on selvää että valitsin jälkimmäisen. Tämän jälkeen vuorossa oli ulkoasu ja koska en ole itse mikään guru niiden teossa, muokkasin yhden Veikkalay:n ulkoasun ja lopputulos on ainakin omasta mielestäni hyvä. Tämän jälkeen hevosia alkoikin jo saapua hyvää vauhtia.
Ei kai tässä sitten muuta ole, toivottavasti viihdytte sivuillamme.
Teidän,
Amely & tallin väki
25.12.2008 Hyvää Joulua meiltä Nokimäätästä. Tilallemme on saapunut jälleen uusi hevonen, sph-tamma Saaren Nukkesota, johon voit tutustua enemmän hevoslistalta. Olen päättänyt, että ensimmäinen kasvattimme syntynee jo tammikuussa, vanhemmat pysyvät vielä tuntemattomina. Vielä en tiedä, jääkö kasvatti meille vai lähteekö jollekin muulle.
21.12.2008 Saamme pian lisää täytettä talliimme, kun kolme uutta hevostamme, Hämypuron Hämähäkkimies, Siljan Nipsu ja Siljan Ellinoora saapuvat. ERJ-kisojemme tulokset ovat nyt tulleet, onnittelut voittaneille ja sijoittuneille!
20.12.2008 Tallimme rekisteröitiin VRL:n tallilistalle rekistenumerolla #5964. Suurinosa hevosista samalla rekisteröitiin.
13.12.2008 Anoimme ensimmäiset kisamme, jotka järjestetään kyllä Väkivahvan tiloissa, sillä talliamme ei ole vielä hyväksytty VRL:än. Saimme lähes kaikille tämänhetkisille hevosillemme kuvat, kiitos kuvaajille :) Saimme kaksi uutta asukasta, kimon Siperian Teurastajan alias Sipen sekä Heinämäen Aamorin.
Hevosemme
Tilamme hevoset asuvat 30 karsinan tallissamme, joissa kaikilla on tarpeeksi tilaa. Hevoset on järjestetty sukupuolensa mukaan tallin eri päätyihin pitääksemme rauhaa yllä. Tallin hevoset ovat yleensä 0-25 vuotiaita ja ne tulevat jalostuskäyttöön täytettyään 3 (orit) ja 4 (tammat).Orit
| kars. 1 | sh-o. Sannin Routakreivi | VH-52815 | 1 polvinen | ei meriittejä |
| kars. 2 | sh-o. ILO Hurmos | VH-53213 | 2 polvinen | ei meriittejä |
| kars. 3 | sh-o. ILO Kervilä | VH-53263 | pitkäsukuinen | ei meriittejä |
| kars. 4 | sh-o. Siperian Teurastaja | VH-53181 | evm-sukuinen | ei meriittejä |
| kars. 5 | sh-o. Heinämäen Aamori | VH-53182 | 1 polvinen | ei meriittejä |
| kars. 6 | sh-o. Hämypuron Hämähäkkimies | VH- | 3 polvinen | ei meriittejä |
| kars. 7 | sh-o. Siljan Nipsu | VH- | 2 polvinen | ei meriittejä |
Tammat
| kars. 1 | sh-t. Meren Kiiranne | VH-52816 | 1 polvinen | ei meriittejä |
| kars. 2 | sh-t. ILO Viimiina | VH-53262 | pitkäsukuinen | ei meriittejä |
| kars. 3 | sh-t. Tarutar ILO | VH- | 2 polvinen | ei meriittejä |
| kars. 4 | sph-t. Siljan Ellinoora | VH- | 3 polvinen | ei meriittejä |
| kars. 5 | sPh-t. Saaren Nukkesota | VH- | evm-sukuinen | ei meriittejä |
Kasvatustoiminta
Nokimäättä kasvattaa este- ja kenttäpainoitteisia suomenhevosia ja myymme kasvatit aktiivisiin koteihin, jotka täyttävät myyntiehtomme. Kaikki tilallamme syntyneet kasvatit saavat kasvattaliitteen Nokimäätän nimensä eteen. Koska tilamme panostaa paljon kisaamiseen toivomme uudelta kodilta aktiivisuutta kisaamisen ja sivujen päivityksen puolesta. Sivut tulee olla myös siistit ja kaikki tarvittavat tiedot on löydettävä. Kasvattajaksi on merkittävä Nokimäättä osoitteineen sekä syntymämaa eli Suomi. Sivut on ilmoitettava suht koht valmiina viikon sisällä ostotapahtumasta, jos omistajasta ei kuulu yhtään mitään kahden viikon sisällä kasvattajalla on oikeus ottaa kasvatti pois. Jos omistaja ei ehdi syyn tai toisen vuoksi ilmoittamaan sivuja määrätyssä ajassa hän voi anoa lykkäystä. Myös aktiivuuttomuuden voi selittää ajoissa sähköpostitse. Kasvatti on rekisteröitävä VRL:än, omistajaksi merkitään talli. Toivomme kasvattien saavan edes yhden jälkeläisen, joka pääsisi myös itsekkin jatkamaan sukua. Oreja ei saa ruunata ilman meidän suostumusta! Kasvatteja ei myöskään saa tappaa alle 15 vuotiaina, jos et jaksa enää pitää hevosta lähetä se takaisin niin etsimme sille uuden kodin.Vuoden 2009 kasvatit:
ei kasvatteja

Kilpailutoiminta
Pyrimme järjestämään täällä Nokimäätässä paljon ERJ:n ja KERJ:n alaisia kilpailuita, joissa olisi suunnilleen aina etuja JPR:n jäsenille sekä suomenhevosille. Kilpailuiden lukumäärä vaihtelee 3-10 per kerta.| 23.12.2008 | 20.12.2008 | ERJ | tulokset | avoinna s(p)h+JPR |
| 24.12.2008 | 20.12.2008 | ERJ | tulokset | avoinna s(p)h+JPR |
| 25.12.2008 | 20.12.2008 | ERJ | tulokset | avoinna s(p)h+JPR |
| 26.12.2008 | 20.12.2008 | ERJ | tulokset | avoinna s(p)h+JPR |
| 27.12.2008 | 20.12.2008 | ERJ | tulokset | avoinna s(p)h+JPR |
| 28.12.2008 | 20.12.2008 | ERJ | tulokset | avoinna s(p)h+JPR |
| 29.12.2008 | 20.12.2008 | ERJ | tulokset | avoinna s(p)h+JPR |